sunnuntai 17. elokuuta 2014

Eka viikko Anna Tapiossa takana, jippii!
Maanantai-aamuna jännitti ihan hirvittävästi. Onneksi luokkalaiseni ovat kivoja :) Olen siis 7A:lla. Maanantai ja tiistai kuluivat tukioppilaiden leikeissä. Tiistaina olivat ensimmäiset oppituntimme eli terveystiedon kaksari. Tein koulun jälkeen lettuja Ellin kanssa.
Keskiviikkona oli marjanpoimintapäivä päivä, johon oli varattu kolme ensimmäistä tuntia. Luokaltani kului vain hieman yli tunti kerätä marjat yhdeksästä puskasta. Lounaan jälkeen meillä oli kaksi tuntia kotitaloutta. Sen jälkeen suuntasimme uskonnon kautta fysiikan kaksoistunnille.
Torstaina koulupäivä alkoi kahdella englannintunnilla. Koska niiden jälkeen lounaalle oli huikaisevan pitkä jono, kiiruhdimme Ellin kanssa hänen soluunsa tekemään pastaa. Se kuitenkin jäi kesken ja sinnittelimme välipakapatukoiden voimalla kolme käsityötuntia. Niiden jälkeen olikin tunnin tauko, jolloin valmistimme pastan loppuun. Päivä päättyi biologian kaksoistunnilla.
Perjantai sisälsi kaksi tuntia kuvista, norsupalloa ja uintia liikunnan kaksarilla, valinnaisaine Taide ja kulttuuria sekä lähdön Anniksesta. Onneksi huomenna pääsee takaisin :)

2 kommenttia:

  1. Näyttää tosi kivalta paikalta! :33 Meil on täällä ollu vähän ikävä, perjantainaki mietittii et tuntuu ihanniinku täs ei ois kaikki ku mahuttiin yhteen pöytään syömää :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on teitä ihan kauhee ikävä! Toivottavasti teilläkin on ollu siellä kivaa :)

      Poista