lauantai 28. kesäkuuta 2014

Viro

Häpeän itseäni syvästi. Se 'vähän kauemmin' jonka pahoittelin kommentoijan joutuvan vielä odottamaan ei todellakaan tarkoittanut kahta viikkoa. Eikä minulla ole edes ollut mitään syytä olla kirjouttamatta, sillä en ole tehnyt yhtään mitään. Mutta itse asiaan.
Päivä 1: Vietin siis melkein viikon Virossa äitini ja pikkuveljieni kanssa 10.-16.7. eli matkaan lähdimme tiistaina. Kyseisenä aamuna lähdimme ajamaan kohti Helsinkiä n. kello 6:30.
Kun vihdoin pääsimme laivaan, ryntäsimme tietenkin heti syömään. Kun olimme saaneet ruokamme maksettua alkoi toivoton etsintä pöydän etsimiseksi. Mutta koska on kesäloma, oli laiva tungettu aivan täyteen ihmisiä ja tyydyimme istumaan lattialla ja tuijottelemaan murhaavasti henkilöitä jotka kuvittelivat pöytien olevan oleskelua varten.
Tylsän merimatkan jälkeen oli vielä ajettava muutaman tunnin matka Tallinnasta Pärnuun. Kun vihdoin pääsimme Viron kuuluisaan kesäpääkaupunkiin kuten sitä kutsutaan, oli vielä käytävä ruokaostoksilla ja ajettava vuokramökkiimme Audrun liepeille.
Päivä 2: Päätimme lähteä Valgerannalle ja sen luona sijaitsevalle Flowparkin takaiselle seikkailupuistolle. Meistä nuorin eli 6-vuotias Joona oli vielä liian lyhyt muihin kuin lastenradalle, eikä sielläkään saanut mennä yksin, joten äitimme ei päässyt kiipeilemään. Toisiksi nuorin eli vuoden vanhempi Juho pääsi lastenradalle ja kolmelle muulle, minä ja 11-vuotias Riku taas olisimme päässeet kaikkiin eli lastenradalle ja viiteen muuhun.
Minä en kuitenkaan ehtinyt mennä kuin radat 1-4 ennen kuin siirrymme rannalle, eikä Rikkaan ehtinyt mennä kuin "puolet" viidennestä enemmän. Radalla 5 pääsi siis menemään lyhyemmän tai pidemmän reitin, ja veljeni valitsi lyhyemmän. HUOM! JOS OLETTE JOSKUS MENOSSA, TÄHÄN KANNATTAA VARATA 2-3 TUNTIA!
Uiskentelimme meressä muutaman tunnin ennen paluutamme mökkiin. Aluehan on siis murtovettä, joten se ei ole kovin suolaista. Ranta on myös todella matala, joten perheen pienimmätkin pääsevät polskimaan.
Päivä 3: Torstaina suuntasimme Pärnuun shoppailemaan, Port Arturiin itseasiassa. (Ostoksista saatte postauksen myöhemmin, sillä minulla ei ole niistä kuvia enkä voi ottaakaan ennen sunnuntaita jolloin minun pitää pakata leiriä varten. En voi tehdä postausta leirillä, koska sinne ei saa ottaa kännyköitä.)
Sieltä suuntasimme trampoliinikeskukseen osoitteeseen Lai 10. Hypimme, kiipeilimme ja pelasimme ilmakiekkoa ja FIFA 13 tunnin ajan, jonka jälkeen lähdimme uimaan Viron suurimpaan kylpylään nimeltä Tervise Paradiis.
Tervise Paradiisissa on siis 4 vesiliukumäkeä, koski, 1.5 m ja 4 m hyppäyspaikat, kiipeilyseinä, ulkoallas, kylmät altaat suihkutiloissa, pari normaalia uima-allasta, ja useita poreammeita. Sieltä voi myös ostaa juomia ja ruokaa (jos maksaa niistä etukäteen samalla kun maksaa uintiajasta. Vaihtorahat saa palatessaan uimasta.).
Siellä on siis 3 tuntia aikaa uida. Käytimme ajan pääasiassa koskessa. Kävimme myös juomassa.
Päivä 4: Meidän piti mennä carting- radalle, mutta emme löytäneet sinne joten lähdimme kysymään ohjeita Pärnusta infopisteeltä. Kävi ilmi että carting muuttaa ja oli siksi suljettu. Emme kuitenkaan lannistuneet vaan päätimme kierrellä kaupungissa. Koska lopulta tylsistyimme emmekä keksineet muutakaan tekemistä päätimme mennä taas Tervise Paradisiin.
Päivä 5: Meidän oli tarkoitus mennä Pärnun hiekkarannalle, mutta satoi ja tuuli kylmästi joten päädyimme taas Tervise Paradisiin. Loppupäivän vietimme mökillä korttia pelaten (muina päivinä olimme jättäneet sen illan viihdykkeeksi) ja ~50 m päässä sijaitsevassa kyläkaupassa shoppaillen.
Päivä 6: Lähdimme aamuvarhain kohti Tallinnaa. Päästyämme sinne kiertelimme Vanhaa kaupunkia ja kävimme jälleen ostoksilla.
Tällä kertaa olimme viisaampia ja otimme laivaan pelikortit joilla pelatessa aika kului huomattavasti nopeammin kuin tiistaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti